Yritys analysoida omaa kirjoitusprosessia, osa I

Olen nyt pistänyt toimeksi kootakseni itselleni bändin, jossa olisin pitkästä aikaa ihan itse kappaleiden tekijänä ja esittäjänä. Joitain yhteydenottoja on tullut, lähinnä rumpaleilta. Haluamani tyylisiä kitaristeja sen sijaan ei ole vielä osunut kohdalle.

Joka tapauksessa kirjoitin tämän tilanteen inspiroimana erästä kappaletta. Aloitin bassoriffistä, koska hallitseva bassolinja on minulle tärkeä kappaleen runko. Se kertoo minun mielestäni pääosin kappaleen jonkinlaisen skemaattisen rungon, ja nimitetäänhän sitä muutenkin yleensä pohjasäveleksi. Tällä kertaa en yltänyt siinä mielestäni mihinkään neronleimauksiin, mutta siitä tuli peruskauraa.

Seuraavaksi lähdin sovittamaan sen päälle kitaraa flangerefektin kanssa. Vinkki genrestä siis oli minulla hiukan mielessä. Olin tekemässä jotain joka liippaisi post-punkia. Lopuksi vielä lisäsin rumpukonesoftasta erittäin minimalistisen apupohjan rumpukompille. Tein ikään kuin ensimmäistä raakaversiota kappaleesta itselleni ja mahdollisesti kehkeytyvälle bändikokoonpanolleni avuksi.

Tässä vaiheessa kello alkoikin käydä kahta yöllä, joten ajattelin mennä nukkumaan. Mietin hieman sitä, mitä Friedrich Nietzsche kirjoitti Über Musik und Wort –tekstissään (jonka tosin luin englanninkielisenä käännöksenä). Hänen mielestään tosilyyrikko ei saisi tyytyä muuttamaan musiikin luomia tunteita (vai tuntemuksia?) sanalliseksi representaatioksi. Halusin tietysti olla tosilyyrikko, joten koetin olla miettimättä sen kummemmin mitä tuntemuksia kappale herättää.

Päädyin ottamaan kynän käteeni ja kirjoittelemaan jotain ajatuksentynkiä paperille. Päässä soivasta taustademosta tuli mieleeni jonkinlaista rytmillistä skeemaa ja alkavaa laulumelodiaa. Mieleeni tuli myös välähdyksenomaisia kuvia, jotka eivät luoneet siinä vaiheessa vielä mitään tarinaa. En suoranaisesti tehnyt kuvatekstejä niille, mutta jotenkin sanoja alkoi tiputtelemaan paperille niiden innoittamana. Lopulta kuvat alkoivat yhdistyä ja muuttua jonkinlaiseksi videoksi. Teksti ei ole valmista rocklyriikkaa sellaisenaan, mutta olen nyt tehnyt kappaleen taustan noin 80% valmiiksi biisin mitasta ja sanoituksen aihioita on ehkä 140% arvioidusta kappaleen mitasta.

Mielenkiintoista katsoa, mitä tästä syntyy. Joka tapauksessa tämä asettaa vähän eriväristä valoa sen suhteen kumpi syntyy ensin, sanat vai sävel.

Frank'n'stein

Viime aikoina olen kirjoittanut. Olen tehnyt pari tekstiä ihan sellaisenaan, rämpyttelemättä kitaraa tai pohtimatta rakenteita. On tullut hirveän kotoisa olo, tämä on paluuta siihen perusbiisintekemiseen mistä kymmenisen vuotta sitten lähdin, enkä ymmärrä miksi siitä olen ylipäätään lähtenyt mihinkään suuntaan. Ehkä olen ajatellut että säveltämisen pitäisi tulla ensin, että se on jokin "oikea" tapa.

Minun on oikeastaan hyvin vaikea saada pelkästä musiikista mitään sellaisia kiksejä, että saisin niistä mitään erityistä sanallista tulosta aikaan. Jos minulla on melodia, mitä laulaa, ei se takaa kohdallani oikeastaan minkäänlaista sisältöä. Minulle tekstit tulevat ensin. Niistä sitten taas alkaa helpommin kumpuamaan myös musiikkia. Sointu sieltä, sointu täältä. Hiukan melodiaa johonkin. Luuranko alkaa valmistua ja lopulta paketti alkaa olla lihoineen ja hipiöineen valmis. Lopulta se kävelee. Tai nukkuu kuolinkouristuksissaan, tai istuu pyörätuolissa. Sen ei ole lopulta mitään väliä. Se on siinä asennossa kuin sen kuuluukin olla.

Tärkeintä tässä maailmassa on Dägä

Luen tenttiä varten Mike Sharplesin How We Write: Writing as Creative Design -kirjaa. Siinä vertailtiin erilaisten kirjoitusvälineiden tapaa vaikuttaa tekstiin. Vanhanaikainen kirjoituskone esimerkiksi on saanut kirjoittajat kiinnittämään huomiota tekstin akustisiin ominaisuuksiin.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi hakkaava, tiivis konekivääriproosa, tiukkaan puristettu lehtiteksti, gonzo ja beatkirjallisuus olisivat saaneet vaikutteita kirjoituskoneesta. Siekkareiden kohdalla tuskin on kyse tästä, mutta kuitenkin, tässä esimerkki kappaleesta Ikävä:

"Mull' on niin mieletön ikävä, en edes istua jaksa
Etkö sä nää mull' on niin mieletön ikävä, en edes nukkua jaksa"

Etenkin kuultuna tämä on hyvin hakkaavaa. Toinen, vielä tutumpi esimerkki on Hassisen koneen Levottomat jalat -jankutus. Näissä kyse on saattanut kirjoituskoneen sijaan kuitenkin olla enemmänkin soittimien jankkaavasta rytmistä.

Mietin tässä, että jonkinlainen tapa tehdä alustavaa sanoitusta, eräänlaista ekaa versiota valmiin demon päälle voisi olla laulaa instrumenttiosuuksia. Tarkoitan siis aivan demolla valmiiksi olevia instrumentteja. Tällöin touhu olisi varsin mekaaninen luonnostelutapa.

Jos siis kappaleessa ei ole melodiaa valmiina, tällä tavalla voisi saada rytmillisen "räp" -aihion, johon voi myöhemmin alkaa kehittelemään tarkemmin melodian kulkua.

Säv. san. sov. - pohdiskelua 1

Musiikin teoriassa keskitytään usein aika mekaanisesti pelkkään sävelien arviointiin teoriassa. Tärkeä musiikin dramaattinen elementti on kuitenkin sovitus, ja tässä kohdassa mielestäni musiikki ja sanoitus usein ovat selkeimmin suhteessa toisiinsa.

Tajusin myös, etten oikeastaan tiedä lainkaan, millainen on hyvä melodia. Onko hyvää melodiaa sinällään? Eikö siinä ole kuitenkin myös rytmi hyvin olennaisena osana. Rytmi toisaalta tulee usein myös sanoituksesta (vaikka toki sävelkorkeuskin vaikuttaa sanavalintoihin ja päinvastoin). Tietysti musiikissa on vaikea muutenkaan sanoa mitään hyväksi tai huonoksi objektiivisesti.

Aiemmin tänään mainitsemallani foorumilla oli jonkinlainen melodianrakennustehtävä, jota ajattelin kokeilla. Ainakin kiinnostukseni heräsi sen myötä. Melodia saattaisi olla se osanen, jota olisi helpointa lähteä rakentamaan ja jolla voisi saada kappaleen rakenteen valmiiksi. Tajusin myös, että melodiassa saattaisi olla hyvä olla draaman kaari.

Kuten monesti on sanottu, kappaleen melodian draaman kaari on kuitenkin se juttu, johon me ensimmäisenä tartumme kuulijoina.

Oppimiskylläisyyspisteitä instrumenttien soitossa

Olen havainnut ylipäätään sen, että tahdon oppia kulloisenkin soittimen soitosta sen verran että ymmärrän sen luonnetta, ja miten sillä voi edesauttaa pääasiaa eli itse biisiä. Rumpujen soitossa minulla ei ole sen suhteen enää tarpeeksi opittavaa, että mielenkiintoni säilyisi. Enemmänkin jatkossa kyse olisi tekniikasta (joka toki sekin sujuvasti toimivana avaa uusia mahdollisuuksia.)

Löysin hyvän oloisen foorumin, jossa tämä aihe jo avasi minusta jotain. Minulle biisien tekeminen on säveltämistä, sanoittamista ja sovittamista. Lopulta myös haluaisin toteuttaa ne. Vaikuttaisi siltä että vähiten koulutusta minulla on säveltämisestä ja sovittamisesta.

Odotusta ja ihmettelyä

Viime aikoina on ollut taas vaikeaa musiikkijuttujen kanssa. Pääbändini ei ole tehnyt käytännössä yhtään mitään toukokuun jälkeen. Treenikämppäkin menee alta, enkä huhuista huolimatta ole aivan varma onko uutta tiedossa. Itse emme ole tehneet asian hyväksi mitään.

Olen luopunut rumpujen soitosta ja lähtenyt syventämään tietämystäni muiden instrumenttien soitosta. Pari viikkoa sitten soitin ensimmäiset ihan kunnon treenini, joissa instrumenttinani oli basso. Se tuntui hyvältä ja minusta tuntui että onnistuin hommassa aivan hyvin. Tämä siis kakkosyhtyeessä, jossa en säveltäjänä tai sanoittajana tunne oloani kotoiseksi.

Paperilta katsottuna takanani on useammankin vuoden musiikin teorian opinnot, mutta niistä ei ole koskaan ollut valtavaa hyötyä rumpuja soittaessa. Olen ollut pitkään kiinnostunut säveltämisestä, mutta sellaista rutiinia minulla ei ole nuottien, sointujen tai intervallien hahmottamisessa kuin jotain rumpuja melodisempaa soitinta soittavalla tapaa olemaan.

Ostin uuden kitarankin kuukausi sitten, koska musiikkimieltymykseni ovat ylipäätään muuttuneet ja tarkentuneet. Nyt olen innostuneempi, mutta olen sitä aika yksin kotosalla ja enemmänkin jonkinlaisena työläisenä. Instrumentin opettelussahan se on ihan jees, mutta jossain se kipinä omiin biiseihin ja niiden esittämiseen myös tuntuu polttavan nahkaan reikää.

Kesäkuulumisia

Näennäisesti ja ihan oikeastikin olen viettänyt kesälomaa, mutta onneksi mikään ei ole estänyt lukemasta silti aivan omaksi nautinnoksi palasia rockhistoriasta.

Hyvää pahaa rock'n'roll -kirjassa sosiologit tutkivat Suomen ja rockin alkuun hankalan oloista liittoa. Mukana on paljon huvittavia hetkiä ja ajankuvaa, mutta se saa ainakin minut myös ajattelemaan koko suomirockin kenttää aivan toisessa valossa.

Pari päivää sitten sain luettua kokonaan myös Pokon historiikin joka päättyi vuoteen 2004. Poko on ylipäätään tärkeä tekijä siinä, millaiseksi suomalainen rock muotoutui ja että se ylipäätään pääsi pinnalle. Ilman Pokoa ja Megamaniaa saattaisi nykyinen musiikkikenttä näyttää aika lailla toisenlaiselta. Mukana on tuossakin paljon huteja ja hölmöyksiä, mutta ne ovat olleet tärkeitä rakennusaineita uudelle kulttuurille.

Mieleeni jäi vain lähinnä pyörimään, että mikä mahtaa olla nykypäivän kotimaisessa rocklyriikassa se kovin juttu? Ja ylipäätään rockissa? Pelkään pahoin että olen pudonnut kärryiltä ja jäänyt niistä aika kauaskin viimeistään siinä vaiheessa kun lopetin Soundi -lehden tilauksen joitain vuosia sitten. Onko uusissa, tämän vuosituhannen nimissä jotain helmiä joita en ole havainnut?

Kääntämisharjoittelusta

Kääntämisharjoittelusta luin juuri edellisen postauksen kommenteista ja kollegan tapaiseni blogista. En muista missä järjestyksessä asiat mahtoivat tapahtua, mutta käänsin kuitenkin parit sanoitukset äskettäin, koska se tuntui hyvältä ajatukselta. Aion harrastaa samaa jatkossakin.

Kääntämäni sanoitukset olivat New Model Armyä ja Kentiä. En siis edes pyrkinyt kääntämään tekstejä laulettaviksi vaan tutkin sanojen merkityksiä ja haistelin niiden avulla tunnelmaa. Selvää teemallisuutta valinnoissani on ollut havaittavissa ja aionkin nimen omaan etsiä tunnelmia, joidentapaisista haluan kirjoittaa ja tehdä lauluja. Tarkemmin en kuitenkaan teemojani aio paljastaa, että jää jotain lauluihinkin!

Helposti englanninkieliset sanat jäävät ainakin minulta vähän havaitsematta ja miettimättä. Vaikka ne lukisikin, saattaa olla seassa sanoja joita ei ole täysin ymmärtänyt, eikä sitten ole huomannut niitä koko rikkaudessaan. Tällaisessa tarkoituksessa hyvä sanakirja on enemmän kuin kullanarvoinen.

Sellainen fiilis vähän olisi, että Smashing Pumpkins, Cure ja Tool voisivat olla ainakin harkitsemisen arvoisia käännettäviä seuraavaksi. Tämä varmasti jatkuu...