Näytetään tekstit, joissa on tunniste sävellys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sävellys. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Laululyriikan perusteet: 1. Kor. 13

Jäin miettimään vielä tuota moraaliasiaa. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen suhtautunut asioihin kovin ehdottomasti. Siksi olen lähtenyt tekemään väkivaltaa omille arvoilleni ja lähtökohdilleni menestyäkseni ja päästäkseni eteenpäin. Olen halunnut tilaisuuksia kirjoittaa kenelle kirjoitankin, saada rahaa siitä ja todistaa että olen yhteiskunnalle edes jossain määrin kelvollinen yksilö.

Mutta rikotulla koneella ei tehdä mitään. Se kelpaa vain varaosiksi ja kunnolla rikottuna ei siksikään. Kaikki muuttuu suhteelliseksi ja millään ei muka ole itsessään merkitystä. Se, että olen kapinoinut omaa arvomaailmaani vastaan, on kostautunut sillä tavoin etten ole pystynyt kirjoittamaan kuin jotain ulkokohtaista. Näennäisesti olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan. Olen vääntänyt vihkoittain tekstiä, pohdintaa ja tajunnanvirtaa mutta olen ollut vain "helisevä vaski".

Toisille kirjoittaminen ei sinänsä sodi moraaliani vastaan. Ei välttämättä rahan saaminenkaan siitä, ainakaan jos se tulisi vaikka teostokorvausten muodossa tai provisiona. Mutta jos en tunne tyyppiä jolle sanoitusta teen, jos minulle ja hänelle ei synny siltaa jota pitkin kulkisin, olen taas se "helisevä vaski".

Kirjoittaminen on aina jollekin (kuvitteelliselle tai todelliselle) kirjoittamista. Laulaminen sitä vasta onkin?

Jälleensyntymä ja moraali

Kun kaivoin tämän blogini esiin unohduksista, pohdiskelin miten paljon ajatuksissani on muuttunut tämän reilun vuoden mittaisen tauon aikana. Tuolloin tuntui että joka asialle pitää tehdä oma bloginsa ja joka asialle oma juttunsa. Syynä taukoon on kuitenkin saattanut olla joku keinotekoinen raja, jonka olen pyrkinyt tekemään sanoituksen ja sävellyksen välille. Olen kaivertanut tämän rajan näkyviin siitäkin huolimatta että jo tuolloin tutkin rocklyriikkaa sillä oletuksella että sävel ja sanat vaikuttavat toisiinsa biisintekovaiheessa. Jos tutkin luita ja tutkin lihaa, tutkinko silloin sikaa? En, vaan tutkin silloin (sian) luita ja (sian) lihaa.

Muutoksia on tapahtunut myös omassa bänditoiminnassani. Toisessa bändissäni tunnen ettei siinä olisi tilaa kolmannelle sanoittajalle. Etusijalla pitämässäni bändissä taas on ehtinyt tässä välissä vaihtumaan laulaja ja tämä uusi laulajakin jo poistumaan riveistä. Uuden laulajan luovutettua minusta tuntui oikeimmalta ratkaisulta poistua itse rumpujen takaa etualalle. Rivistömme on nyt kaksimiehinen ja tässä vaiheessa se tuntuu hyvältä tilanteelta. Pitää maistella soppaa ensin tarkkaan ennen kuin sinne lisää uusia aineksia.

Kahdella edellisellä laulajallamme ei ole ollut kokemusta sanoitusten tai laulumelodioiden teosta siinä vaiheessa kun yhteinen taipaleemme alkoi. Minulla taas on, nyt jo kymmenen vuoden ajalta. Ensimmäisen laulajan aikana tein jonkin aikaa sanoituksia ja sävellyksiä, mutta toisen laulamana ne tuntuivat skitsofreenisiltä. Etenkin kun ajatusmaailmamme ja persoonamme olivat kovin erilaisia.

Kun kirjoitan toiselle sanoitusta, voin valita kahdesta vaihtoehdosta. Joko kirjoitan omista ajatuksistani (siltä ei kai voi koskaan pohjimmiltaan välttyä), tai pyrin tulkitsemaan toisen ajatusmaailmaa (siltäkään ei voine välttyä).

Ensimmäinen vaihtoehto tuntui typerältä siksi, että sain keikka keikan jälkeen ja viikottain treeniksellä kuunnella laulua kommunikaatiovaikeuksistani erään tytön kanssa. Laulaja en ollut minä, eikä se tyttökään ole kai kuullut kyseistä kappaletta. Toinen vaihtoehto taas oli hassu sen sisältämän tuplatulkinnan takia. Minä tulkitsin laulajan ajatuksia ja hän taas pyrki tulkitsemaan tekstiäni, tai minua, miten sen vain ajatteleekin. Vaikka pidänkin tietynlaista teeskentelemistä rehellisenä, tuo tuntui liian muoviselta. Hain pelastusta jonkinlaisesta mystisyydestä, se tuntui sopivalta tavalta etäännyttää asioita. Todellisuudessa se oli enemmänkin sopiva tapa jauhaa mitäänsanomatonta, tekomystistä hevonmunkkia.

Toisen laulajan kanssa ajatustenjuoksumme tuntuivat kohtaavan paremmin, mutta edellisistä ongelmista en päässyt enää yli. En halunnut kirjoittaa henkilökohtaisista aiheistani toisen suuhun, enkä tuntenut kykeneväni enää edes yrittämään tulkintaa. Se aiheutti yhtä pahan hylkimisreaktion kuin Radio Novan tai Iskelmäradion kuunteleminen. Kaipasin yhä enemmän aitoutta, karheutta, omakohtaisuutta.

Pian ilmestyvässä Marja Mattlarin haastattelussa, jonka teimme musiikintutkija Yrjö Heinosen kanssa, heräsin ajattelemaan oman äänen merkitystä. Tarkoitan nyt omaa lauluääntä aivan konkreettisesti, ja väittäisinpä että se vastaa tätä tekstinkirjoittamisessa käytettyä oma ääni -termiäkin erinomaisen hyvin. En voi tehdä kappaleita toisen äänellä. Voin toimia ehkä kätilönä, mutta synnytystä en voi tehdä toisen puolesta. Kätilö voi rämpäyttää vaikka oikean sävelen joka antaa voimaa (ellei synnyttäjä löydä sitä itse), tai vihjata oikeassa kohdassa että nyt voisi hengittää. Lopulta kätilö voi ammattitaitoisimmillaan katkaista myös napanuoran. Tämä on bänditovereiden rooli idealistisimmillaan. Tämäkin on tulkintaa ja empatiaa. Aika henkimaailmankin juttuja?

Mutta: vielä en ole saanut aikaiseksi uudelle projektillemmekaan kuin yhden laulumelodian sanoineen. Pitkästä aikaa olen innostunut ja innokas oppimaan uutta. Olen ottanut kitaran käteen. Osaan soittaa sitä vain välttävästi mutta ei pidä unohtaa että aina voi myös oppia.

Minulta on pyydetty myös kaksi tilaussanoitusta. Ensimmäisen tein, toista yritin. Ensimmäisessä kyseessä oli vuoden takainen Pseudoviisut -tapahtuman kilpailukappale, jonka päädyin laulamaan puoliksi kaverini kanssa. Biisiä moitittiin siitä että se muistutti liikaa oikeaa kappaletta. Tästä rohkaistuneena tartuin toiseenkin tarjoukseen, mutta eteeni tuli jälleen tuplatulkinnan ongelma. Ongelmaa vaikeutti entisestään se, etten edes tunne tai ole koskaan tavannut laulajaa.

Henkilökohtaisia biisejä tehdessäni siis mieleeni tulee "voisin tehdä tämän itsekin" ja tulkituissa biiseissä minua haittaa tuplatulkinnan tuoma etäisyys kaikkiin tukemiini taiteen lähtökohtiin nähden. Jälkimmäisen inhon voi sivuuttaa väliaikaisesti, saada siitä ehkä joskus rahaakin, mutta morkkis on aika kova.