Kohta tänne on tulossa pidempi pohdinta laulajan äänenkäytöstä, mutta tässä vaiheessa voisin miettiä murrevivahteita. Luen parhaillaan estetiikan tenttiin Hugh Bredinin ja Liberato Santoro-Brienzan kirjaa Philosophies of Art and Beauty - Introducing Aesthetics, jossa murrevihvahteista kirjoitettiin draamaa käsittelevässä osiossa (ja sen puhetta käsittelevässä luvussa). Kirjassa mainittiin muun muassa siitä, että natiivit oppivat kielen foneettiset ominaisuudet varhaisessa vaiheessa ja osaavat ne läpi elämänsä. Natiivit voivat myös helpommin käyttää hyväkseen alueellisia eroja luodakseen vivahteita.
On yksi asia, mikä on mietityttänyt minua jo joitain aikoja. Suomalaiset englanniksi laulavat laulajat (minä mukaanlukien) osaavat harvoin, jos koskaan pelata juuri näillä aksenttijutuilla. Ja miksi osaisivatkaan? Jo pelkän yleiskielen riittävän uskottavassa tuottamisessa on usein ongelmia. Briteissä aksentti kun vieläpä edelleen kertoo aika pitkälti luokkajaosta, jos olen oikein ymmärtänyt.
Suomessa taas murteita käytetään nykyään oikeastaan vain huumorin välineenä. Murrekirjallisuuskin kalskahtaa ainakin minun korvaani usein enemmän itsetarkoitukselliselta, ja monesti sanojen hassuudella pelaavalta pintatason viihteeltä. Se pönkittää ennestään maakuntien huonoa itsetuntoa siitä, ettei olla kaupungista. Itsekin tunnustaudun tähän aivan arkielämässä, Etelä-Pohjanmaalta Keski-Suomeen muuttaneena. Tässä mielessä joku Lauri Tähkän ja Elonkerjuun menestys on hienoa, vaikka murteellisuutta onkin sliipattu. Minusta Tähkä on tuonut myös jotain uutta kuvaan pohjalaisuudesta, joka onkin ollut hirvittävän ummehtunut stereotyyppi.
Mutta mitä vaihtoehtoja suomalaisella, englanniksi laulavalla sitten on? Varmasti muutama vuosi englanninkielisessä maassa olisi hyvästä. Muutenkin on hyvä olla höröllään erilaisille vivahteille. Ja mitä sitten vaikka laulaisikin yleiskielellä tai vähän finglishillä? Kyllähän Rasmuskin pärjäsi hyvin myyntilistoilla vaikka ääntämisestä irvailtiin. Itsetunnolla ja raa'alla työllä siis on suurin merkitys läpimurrossakin.
Mutta täytyy kyllä myöntää että itse haluaisin kovasti välttää kuulostamasta mikahäkkiseltä. Pikemminkin haluaisin oppia jonkin luontevamman ja omalta tuntuvimman tyylin. Tärkeintä on hyvä perusääntämys. Luultavasti siihenkin voi lisätä vivahteita omalta tuntuvista sanonnoista.
Sex Pistols järkytti aikanaan paitsi anarkistisella sanomallaan, myös aksentillaan (ja kielenkäytöllään), jotka yhdessä ovat aiheuttaneet Earl Greyn joutumista väärään kurkkuun. Suomessa anarkiaa taas julistettiin mielestäni slangiin vivahtavalla tavalla. Toisaalta minusta punklaulannan klangi on Suomessa saanut niin vahvoja vaikutteita englannista, että slangi oli varmasti luontevinta senkin vuoksi. Minusta tuntuisi hieman hassulta jos Sex Pistols olisi riekkunut yläluokkaisella englannilla.
Myös muut pahat pojat ovat antaneet paikallisvivahteidensa kuulua. Näistä esimerkkeinä Lou Reed (New York) ja Iggy Pop (Detroit). Viime aikoina paljon on innostanut myös New Model Armyn sanojen klangi. David Bowie hätkähdytti ensimmäisten joukossa brittiaksentilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste murre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste murre. Näytä kaikki tekstit
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)