Heikki Salo kirjoitti Kahlekuningaslaji -kirjassaan Sielun Veljien aikaisista Alangon lyriikoista, että ne usein mukailevat kitarariffejä. Mainio oivallus, jonka heti eilen illalla testasin ja totesin todeksi. Itse olin havainnut aiemmin, että etenkin tuohon aikaan Alanko käytti paljon alkusointua ja sisäsointuja. Niillä tuntuisi olevan oleellinen merkitys siinä hypnoottisessa, shamanistisessa vimmassa minkä bändi ainutlaatuisella tavalla sai aikaan. Sanoituksethan heillä ovat usein hulppean järjettömiä hokemia jotka tarttuvat raajoihin ja kasvavat suurempiin mittoihin.
Laulu on oikeastaan rytminen elementti, kuin komppikitara, jota oikea komppikitara komppaa ja jonka päälle Jukka Orma sai kietoa sävelkudelmiaan. Yllättävän monessa eilen testaamassani biisissä (Kuka teki huorin -levy ja Ismo Alanko -boksin toiselta levyltä löytyneet, osin samat biisit) kitara ja laulu menivät jopa unisonossa eli samassa sävelessä.
Suosittelen muuten Salon kirjan hankkimista kaikille rocklyriikan kirjoittamisesta kiinnostuneille. Ja Sielun Veljiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mä en suosittele sielun veljiä mutta suosittelen myös salon kirjaa.. hanhiniemelläkin oli joku kiintoisa opus, tosin se ei ollut suoranainen opas.
Lähetä kommentti