Tärkeintä tässä maailmassa on Dägä

Luen tenttiä varten Mike Sharplesin How We Write: Writing as Creative Design -kirjaa. Siinä vertailtiin erilaisten kirjoitusvälineiden tapaa vaikuttaa tekstiin. Vanhanaikainen kirjoituskone esimerkiksi on saanut kirjoittajat kiinnittämään huomiota tekstin akustisiin ominaisuuksiin.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi hakkaava, tiivis konekivääriproosa, tiukkaan puristettu lehtiteksti, gonzo ja beatkirjallisuus olisivat saaneet vaikutteita kirjoituskoneesta. Siekkareiden kohdalla tuskin on kyse tästä, mutta kuitenkin, tässä esimerkki kappaleesta Ikävä:

"Mull' on niin mieletön ikävä, en edes istua jaksa
Etkö sä nää mull' on niin mieletön ikävä, en edes nukkua jaksa"

Etenkin kuultuna tämä on hyvin hakkaavaa. Toinen, vielä tutumpi esimerkki on Hassisen koneen Levottomat jalat -jankutus. Näissä kyse on saattanut kirjoituskoneen sijaan kuitenkin olla enemmänkin soittimien jankkaavasta rytmistä.

Mietin tässä, että jonkinlainen tapa tehdä alustavaa sanoitusta, eräänlaista ekaa versiota valmiin demon päälle voisi olla laulaa instrumenttiosuuksia. Tarkoitan siis aivan demolla valmiiksi olevia instrumentteja. Tällöin touhu olisi varsin mekaaninen luonnostelutapa.

Jos siis kappaleessa ei ole melodiaa valmiina, tällä tavalla voisi saada rytmillisen "räp" -aihion, johon voi myöhemmin alkaa kehittelemään tarkemmin melodian kulkua.

Säv. san. sov. - pohdiskelua 1

Musiikin teoriassa keskitytään usein aika mekaanisesti pelkkään sävelien arviointiin teoriassa. Tärkeä musiikin dramaattinen elementti on kuitenkin sovitus, ja tässä kohdassa mielestäni musiikki ja sanoitus usein ovat selkeimmin suhteessa toisiinsa.

Tajusin myös, etten oikeastaan tiedä lainkaan, millainen on hyvä melodia. Onko hyvää melodiaa sinällään? Eikö siinä ole kuitenkin myös rytmi hyvin olennaisena osana. Rytmi toisaalta tulee usein myös sanoituksesta (vaikka toki sävelkorkeuskin vaikuttaa sanavalintoihin ja päinvastoin). Tietysti musiikissa on vaikea muutenkaan sanoa mitään hyväksi tai huonoksi objektiivisesti.

Aiemmin tänään mainitsemallani foorumilla oli jonkinlainen melodianrakennustehtävä, jota ajattelin kokeilla. Ainakin kiinnostukseni heräsi sen myötä. Melodia saattaisi olla se osanen, jota olisi helpointa lähteä rakentamaan ja jolla voisi saada kappaleen rakenteen valmiiksi. Tajusin myös, että melodiassa saattaisi olla hyvä olla draaman kaari.

Kuten monesti on sanottu, kappaleen melodian draaman kaari on kuitenkin se juttu, johon me ensimmäisenä tartumme kuulijoina.

Oppimiskylläisyyspisteitä instrumenttien soitossa

Olen havainnut ylipäätään sen, että tahdon oppia kulloisenkin soittimen soitosta sen verran että ymmärrän sen luonnetta, ja miten sillä voi edesauttaa pääasiaa eli itse biisiä. Rumpujen soitossa minulla ei ole sen suhteen enää tarpeeksi opittavaa, että mielenkiintoni säilyisi. Enemmänkin jatkossa kyse olisi tekniikasta (joka toki sekin sujuvasti toimivana avaa uusia mahdollisuuksia.)

Löysin hyvän oloisen foorumin, jossa tämä aihe jo avasi minusta jotain. Minulle biisien tekeminen on säveltämistä, sanoittamista ja sovittamista. Lopulta myös haluaisin toteuttaa ne. Vaikuttaisi siltä että vähiten koulutusta minulla on säveltämisestä ja sovittamisesta.

Odotusta ja ihmettelyä

Viime aikoina on ollut taas vaikeaa musiikkijuttujen kanssa. Pääbändini ei ole tehnyt käytännössä yhtään mitään toukokuun jälkeen. Treenikämppäkin menee alta, enkä huhuista huolimatta ole aivan varma onko uutta tiedossa. Itse emme ole tehneet asian hyväksi mitään.

Olen luopunut rumpujen soitosta ja lähtenyt syventämään tietämystäni muiden instrumenttien soitosta. Pari viikkoa sitten soitin ensimmäiset ihan kunnon treenini, joissa instrumenttinani oli basso. Se tuntui hyvältä ja minusta tuntui että onnistuin hommassa aivan hyvin. Tämä siis kakkosyhtyeessä, jossa en säveltäjänä tai sanoittajana tunne oloani kotoiseksi.

Paperilta katsottuna takanani on useammankin vuoden musiikin teorian opinnot, mutta niistä ei ole koskaan ollut valtavaa hyötyä rumpuja soittaessa. Olen ollut pitkään kiinnostunut säveltämisestä, mutta sellaista rutiinia minulla ei ole nuottien, sointujen tai intervallien hahmottamisessa kuin jotain rumpuja melodisempaa soitinta soittavalla tapaa olemaan.

Ostin uuden kitarankin kuukausi sitten, koska musiikkimieltymykseni ovat ylipäätään muuttuneet ja tarkentuneet. Nyt olen innostuneempi, mutta olen sitä aika yksin kotosalla ja enemmänkin jonkinlaisena työläisenä. Instrumentin opettelussahan se on ihan jees, mutta jossain se kipinä omiin biiseihin ja niiden esittämiseen myös tuntuu polttavan nahkaan reikää.

Kesäkuulumisia

Näennäisesti ja ihan oikeastikin olen viettänyt kesälomaa, mutta onneksi mikään ei ole estänyt lukemasta silti aivan omaksi nautinnoksi palasia rockhistoriasta.

Hyvää pahaa rock'n'roll -kirjassa sosiologit tutkivat Suomen ja rockin alkuun hankalan oloista liittoa. Mukana on paljon huvittavia hetkiä ja ajankuvaa, mutta se saa ainakin minut myös ajattelemaan koko suomirockin kenttää aivan toisessa valossa.

Pari päivää sitten sain luettua kokonaan myös Pokon historiikin joka päättyi vuoteen 2004. Poko on ylipäätään tärkeä tekijä siinä, millaiseksi suomalainen rock muotoutui ja että se ylipäätään pääsi pinnalle. Ilman Pokoa ja Megamaniaa saattaisi nykyinen musiikkikenttä näyttää aika lailla toisenlaiselta. Mukana on tuossakin paljon huteja ja hölmöyksiä, mutta ne ovat olleet tärkeitä rakennusaineita uudelle kulttuurille.

Mieleeni jäi vain lähinnä pyörimään, että mikä mahtaa olla nykypäivän kotimaisessa rocklyriikassa se kovin juttu? Ja ylipäätään rockissa? Pelkään pahoin että olen pudonnut kärryiltä ja jäänyt niistä aika kauaskin viimeistään siinä vaiheessa kun lopetin Soundi -lehden tilauksen joitain vuosia sitten. Onko uusissa, tämän vuosituhannen nimissä jotain helmiä joita en ole havainnut?