Body-language of singer-songwriter

Luin Fiona Sampsonin kirjasta, että runo on kehollista rytmin sun muiden elementtien takia ja siitä tuli mieleeni työhypoteesi: laululyriikka on erityisen kehollista. Tästä sain ajatuksen, että keskittyisin vain laulaja-lauluntekijöihin gradussani ja miettisin sitten mahdollisissa jatkotutkimuksissa aiheen laajennusta.

Loppujen lopuksi on aika itsestäänselvyys, että silloin kirjoittaa eri tavalla kun kirjoittaa jollekin toiselle. Gradun sivuraiteena siitä ei edes saa irti mitään tarpeeksi laajaa joukkoa erikoistapauksista.

Gradun rajaus: Melodiasta rytmiin ja harmoniaan

Tutkin tänään viimekeväistä gradusuunnitelmaani ja huomasin tärkeinä pitämieni kohtien muuttuneen. Tai ainakin vastaan on tullut niin paljon uusia alueita, että on aika tarkastaa hieman rajausta.

Oli vähän hassua, että olin tarkentanut nimenomaan melodiaan ja rajannut rytmin pois. Luulen että melodian sävelsuhteista on ensinnäkin melko vaikea saada kovin paljon asiaa - saati ainakaan mitään niin merkittävää. Toisekseen, melodialla sinänsä ei liene niin paljon merkitystä sanoittamisen kanssa kuin vaikka rytmillä ja harmonialla. Enemmän melodia määrää sana- tai enemmänkin äännevalintoja. Menee ehkä liian hämäräksi hermeneutiikaksi jos uppoudun tuolle alueelle. (Tämähän taitaakin olla hyvä mainita itse gradussa.)

Sen sijaan sointukuluista voi sanoa paremmin jotain ja se tuo varmasti enemmän merkityksiä sanoitukseen. Samoin kuin rytmit tarttuvat suuntaan ja toiseen.

Laululyriikan suullisuus

Tutkin Grove Music Onlinea ja löysin sieltä kiinnostavia artikkeleita rocklyriikan historiasta. Yhdeksi uudeksi asiasanaksi keksin suullisuuden, 'orality'. Olen Heikki Salon kanssa osaksi samaa mieltä rocklyriikan suullisuudesta. Se on tarkoitettu suullisesti esitettäväksi ja siten korvin kuultavaksi. Jako ei ole minusta aivan näin yksinkertainen, sillä osa rocklyriikasta on tarkoitettu paitsi kuultavaksi, myös luettavaksi.

Minulle ainakin osa nautintoa on tutkia sanoitusta kansilehtisestä. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita CMX:n, jonka sanoituksista on pelkän kuulemisen kautta vaikea saada otetta. Samoin vaikka YUP:n Toppatakkeja ja Toledon terästä -levy, jonka tarinan poukkoilut menisivät ilman kansilehteä aivan ohi ja yli ymmärryksen. Ovathan nämäkin silti laululyriikkaa, vaikka onkin sen kirjallisempaa siipeä. Iskelmämusiikkiin helppo sisäistettävyys ja pelkästään kuulon varaan rakentuminen lienee jo aika hyvin yleistettävissä. Harva kaiketi lukee Anne Mattilan kappaleiden sanoituksia, ainakaan niin tarkkaan.

Laululyriikassa oli aika, jolloin se oli nimenomaan pelkästään kuulonvaraista - suullisessa kansanperinteessä. Tästä olemme muistiinpanojen ja kansilehtisten osittaisesta vaikutuksesta kenties siirtyneet osaksi myös kirjallisempaan laululyriikkaan. Toisaalta, taas voidaan palata edellisessäkin postauksessani mainitsemaani Gadameriin: onko kaikki kirjallisuus lopulta "kuulonvaraista"?