maanantaina, elokuuta 18, 2008

Odotusta ja ihmettelyä

Viime aikoina on ollut taas vaikeaa musiikkijuttujen kanssa. Pääbändini ei ole tehnyt käytännössä yhtään mitään toukokuun jälkeen. Treenikämppäkin menee alta, enkä huhuista huolimatta ole aivan varma onko uutta tiedossa. Itse emme ole tehneet asian hyväksi mitään.

Olen luopunut rumpujen soitosta ja lähtenyt syventämään tietämystäni muiden instrumenttien soitosta. Pari viikkoa sitten soitin ensimmäiset ihan kunnon treenini, joissa instrumenttinani oli basso. Se tuntui hyvältä ja minusta tuntui että onnistuin hommassa aivan hyvin. Tämä siis kakkosyhtyeessä, jossa en säveltäjänä tai sanoittajana tunne oloani kotoiseksi.

Paperilta katsottuna takanani on useammankin vuoden musiikin teorian opinnot, mutta niistä ei ole koskaan ollut valtavaa hyötyä rumpuja soittaessa. Olen ollut pitkään kiinnostunut säveltämisestä, mutta sellaista rutiinia minulla ei ole nuottien, sointujen tai intervallien hahmottamisessa kuin jotain rumpuja melodisempaa soitinta soittavalla tapaa olemaan.

Ostin uuden kitarankin kuukausi sitten, koska musiikkimieltymykseni ovat ylipäätään muuttuneet ja tarkentuneet. Nyt olen innostuneempi, mutta olen sitä aika yksin kotosalla ja enemmänkin jonkinlaisena työläisenä. Instrumentin opettelussahan se on ihan jees, mutta jossain se kipinä omiin biiseihin ja niiden esittämiseen myös tuntuu polttavan nahkaan reikää.

Ei kommentteja: