sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Kesäkuulumisia

Näennäisesti ja ihan oikeastikin olen viettänyt kesälomaa, mutta onneksi mikään ei ole estänyt lukemasta silti aivan omaksi nautinnoksi palasia rockhistoriasta.

Hyvää pahaa rock'n'roll -kirjassa sosiologit tutkivat Suomen ja rockin alkuun hankalan oloista liittoa. Mukana on paljon huvittavia hetkiä ja ajankuvaa, mutta se saa ainakin minut myös ajattelemaan koko suomirockin kenttää aivan toisessa valossa.

Pari päivää sitten sain luettua kokonaan myös Pokon historiikin joka päättyi vuoteen 2004. Poko on ylipäätään tärkeä tekijä siinä, millaiseksi suomalainen rock muotoutui ja että se ylipäätään pääsi pinnalle. Ilman Pokoa ja Megamaniaa saattaisi nykyinen musiikkikenttä näyttää aika lailla toisenlaiselta. Mukana on tuossakin paljon huteja ja hölmöyksiä, mutta ne ovat olleet tärkeitä rakennusaineita uudelle kulttuurille.

Mieleeni jäi vain lähinnä pyörimään, että mikä mahtaa olla nykypäivän kotimaisessa rocklyriikassa se kovin juttu? Ja ylipäätään rockissa? Pelkään pahoin että olen pudonnut kärryiltä ja jäänyt niistä aika kauaskin viimeistään siinä vaiheessa kun lopetin Soundi -lehden tilauksen joitain vuosia sitten. Onko uusissa, tämän vuosituhannen nimissä jotain helmiä joita en ole havainnut?

Ei kommentteja: