Jäin miettimään vielä tuota moraaliasiaa. Olen tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen suhtautunut asioihin kovin ehdottomasti. Siksi olen lähtenyt tekemään väkivaltaa omille arvoilleni ja lähtökohdilleni menestyäkseni ja päästäkseni eteenpäin. Olen halunnut tilaisuuksia kirjoittaa kenelle kirjoitankin, saada rahaa siitä ja todistaa että olen yhteiskunnalle edes jossain määrin kelvollinen yksilö.
Mutta rikotulla koneella ei tehdä mitään. Se kelpaa vain varaosiksi ja kunnolla rikottuna ei siksikään. Kaikki muuttuu suhteelliseksi ja millään ei muka ole itsessään merkitystä. Se, että olen kapinoinut omaa arvomaailmaani vastaan, on kostautunut sillä tavoin etten ole pystynyt kirjoittamaan kuin jotain ulkokohtaista. Näennäisesti olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan. Olen vääntänyt vihkoittain tekstiä, pohdintaa ja tajunnanvirtaa mutta olen ollut vain "helisevä vaski".
Toisille kirjoittaminen ei sinänsä sodi moraaliani vastaan. Ei välttämättä rahan saaminenkaan siitä, ainakaan jos se tulisi vaikka teostokorvausten muodossa tai provisiona. Mutta jos en tunne tyyppiä jolle sanoitusta teen, jos minulle ja hänelle ei synny siltaa jota pitkin kulkisin, olen taas se "helisevä vaski".
Kirjoittaminen on aina jollekin (kuvitteelliselle tai todelliselle) kirjoittamista. Laulaminen sitä vasta onkin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kylläpä tuo on sulle yllättävänä suuri kynnyskysymys. Miksi et yritä vlilä kirjoittaa jotain järkeen vetoavaa sen sijaan että lähdet pelkästään tunnepohjalta liikkeelle? Vai onko kyse siitäkään?
Tuo voi olla oikeastaan helvetin hyvä ajatus. Järkiperäistä mutta minusta myös aistiperäistä voisi olla hyvä kirjoittaa.
Järkiperäisyydessä ehkä vastustavana voimana on pelko turhiin nokkeluuksiin sortumisesta. Mutta eihän niitä ole sitten pakko julkaista...
Lähetä kommentti